Hei taas! Onkin ihan liian kauan viime näkemästä. Kaiken maailman kiireitä on mukamas, ei ehdi puoliakaan siitä mitä tahtoisi. Eilen piti pitkästä aikaa tehdä kirjasta kassi; oli idea, oli kannet, oli kangas -vaan ei löydy viivotinta, pöydällä ei ole tilaa, ja sitten kello olikin jo varttia vaille iltalenkki. Se siitä sitten... Mutta koska kutominen on kätevää muun puuhastelun lomassa, niin jotain sentään olen saanut aikaiseksi! Kutoa voi samalla kun katsoo telkaria tai on sosiaalinen ja ihana vieraiden kanssa, ja sitä rataa.

Joten ihan ensinnä oma pikku Punahilkkaviittani. Se valmistui jo jonkin aikaa sitten, mutta ei ole ollut kameraa ja tietokonekin on ryppyillyt. No, parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Malli (=minä) ei ollut tänään kaunista katseltavaa, joten sumensin naamani, sori nyt vaan. Voi kun niin voisi tehdä ihan elävässä elämässäkin... Poika ystävällisesti otti kuvan, hänelle kiitokset siitä. Eli näin:

Tuossa ei oikein näy, mutta helmassa on tummemman punaista 'pitsiä', silkkaa reikää. En ole vielä kehdannut mennä ihmisten ilmoille viittani kanssa heilumaan -tuli niin yllättäen kovin viileää, että tuo on hiukan liian kylmä takiksi. Mutta kotosohvalla se ainakin on melkoisen mukava. Niin, ja helmassa on paljetteja vähäsen.

Perjantaina ostin vähän lankoja, piti saada uuteen pipoon sopiva kaulahuivi. Innostuin vähän liikaa lankahyllyllä, ja nam, tuli monta kerää. Paksua lankaa ja isot puikot, kolme kaulahuivia viikonloppuna.

Ensiksi on ihan arkikäyttöä varten musta-valko-harmaa huivi, ihan simppeli. Tykkään silti kovasti.

Jos iskee hinku olla hippimäisempi, tein pidemmän ja kapeamman huivin niitä päiviä varten. Että mä tykkään noista väreistä!

Ja jos sattuu sellainen karmea vahinko, että haluan olla hempeä ja söpöinen, niin tein tämän. Jos söpöillään, niin totta kai pitää olla pienet palleroiset huivin päässä...

Että silleesti. Toivottavasti se viivotin nyt löytyisi jostakin pikkuhiljaa...