Ehkä tämä kuitenkin on se helpoin tapa vastata kysymyksiin...

Niin että kankaasta. Aikaisemmin kai mainitsinkin, että liimaan sen kiinni. Ryhdissään se pysyy, kun sivuissa on tukena kappaleet paperia -kaikista maailman aineista. Kun en hätäpäissäni muuta keksinyt; okei, on olemassa sitä jotain tukikangasliimajuttua, vaan kun en just heti saanut sitä ja piti kuitenkin tehdä. Ja kun paperi kerta toimi, niin en ole sittemmin vaihtanut. Eli sivuissa on kahdesta palasta ommeltu osa, jonka välissä on palaset paperia. Paitsi tuossa yhdessä, Tietojen kirjassa, kun markiisikangas itsessään on niin tukevaa ja paksua. Nahkaa tekisi mieli kokeilla kans...

Niin, ja tekisi mieli kokeilla miten syntyy korurasia kirjasta. Katsotaan miten käy kunhan siihen saakka pääsen. Pahasti on nyt helmien ompelu kesken... Tosiaan olen nyt värkkäillyt aika monta kassia pienessä ajassa, kun ajattelin uskaltautua ehkä kenties iltatorille kokeilemaan, tahtoisiko joku ihan noin vain itselleen käsilaukun. Jos uskallan, niin ilmoittelen sitten. (Iik!)

Niin, ja lisäsin tuonne sivuun laatikon, josta pääsee vieraskirjaan. Kysymykset ei todellakaan ole vaikeita, mutta olis kiva tietää täällä pistäytyvistä vierailijoista jotakin -ettei kaikki pyöri vain oman napani ympärillä.

Sellaista tällä erää. Kauniita kesäpäiviä kaikille!